Parhaat hetkeni voimistelun parissa
En koe, että uraltani voisi nostaa yksittäisiä huippuhetkiä. Minusta koko 18,5 vuoden fyysinen voimistelu-urani ylä- ja alamäkineen niin salilla, treeneissä kuin kisoissakin on ollut hieno. Koen parhaimmiksi muistoiksi ne hetket, jolloin koin vastoinkäymisiä, tai jolloin oli rankkaa, ja mistä kuitenkin noustiin. Ne kasvattivat minusta periksiantamattoman naisen.Muistan esimerkiksi, kuinka 9-vuotiaana ilmoitin lopettavani, sillä en oppinut nojapuilla jättiläistä.
Soitin jo valmentajalleni aikeista. Hän, sekä lähipiirini kannustivat minua kuitenkin jatkamaan jotakuinkin samalla lauseella: ”Heti ensiyrittämällä ei voi oppia uutta liikettä, totta kai se vie aikaa. Ja kun harjoittelet niin opit sen kyllä, sitkeyttä se vaatii.” Mielestäni näin vaativan lajin harrastajalle on tärkeää, että tukiverkosto koostuu kannustavista ja vahvoista ihmisiä, jotka löytävät oikeat kannustusmekanismit haastaviin hetkiin.
Telinevoimistelin teini-ikään, jolloin tunnistin, että ehkä minusta ei kuulu tulla huipputason telinevoimistelijaa, vaan jokin muu veti minua puoleensa. Voimistelin tällöin huikeassa tyttöjen harjoitusryhmässä, joka sittemmin siirtyi yhdessä TeamGymin pariin. Näin muodostui joukkue nimeltä Pink Ladies. Tämä oli se uusi suunta, jonka tarvitsin sen hetkisessä elämässäni. Lajin vaihto tarkoitti uusia telineitä, sekä tekniikoita, joihin vaadittiin uudenlaista vauhtia, korkeutta ja voimaa.
Joukkueen kanssa vietetyt vuodet olivat fyysisesti parhaimpia vuosiani, sillä kehitystä tapahtui hurjasti. Olin varma voimistelija. Kisoissa tiesin, että onnistun. Opin keskittymään aivan uudella tavalla ja kilpailusuorituksen aikana olin niin fokusoitunut omaan tekemiseen, että en kuullut tai nähnyt muuta kuin telineen, jolla voimistelin. Tämän taidon olen vienyt mukanani kilpaillessani korkealla tasolla myös muissa urheilulajeissa.